Israelin tuore yhteishallitus suunnittelee toteuttavansa kansainvälisiä sopimuksia rikkovia alueliitoksia Yhdysvaltain tuella. Presidentti Donald Trumpin hallinnon laatimassa suunnitelmassa laajoja alueita nykyisestä Länsirannasta sekä Jordanjoen laakso liitettäisiin Israeliin. Pääministeri Benjamin Netanjahu on esittänyt, että pakkoliitännät voisivat alkaa heinäkuun alussa 2020. Miehitettyjen palestiinalaisalueiden haltuunotto johtaisi paikallisväestön pakkosiirtoihin Israelin siirtokuntien tieltä sekä todennäköisesti kiihtyviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Tähän mennessä jo yli tuhat eurooppalaista poliitikkoa on allekirjoittanut kirjeen, jossa vastustetaan suunnitelmaa liittää Palestiinan miehitetyt alueet Israeliin. Mukana on myös 22 suomalaista. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvosto (UNHRC) on myös peräänkuuluttanut että kansainvälisen yhteisön on vaadittava Israelia noudattamaan kansainvälistä oikeutta.  Suomi ei myöskään hyväksy Israelin suorittamaa palestiinalaisalueiden pakkoliitäntää. On tärkeää, että alueiden pakkoliitäntä on herättänyt vastustusta Suomessa ja Euroopan unionissa.

“Nyt ei pelkkä tuomitseminen riitä. Kansainvälisen oikeuden vastaisten siirtokuntien ja muiden strategisesti merkittävien alueiden pakkoliittäminen Israeliin on reagoitava kuten Venäjän Krimin miehitykseen vastattiin, taloudellisilla pakotteilla. Viimeistään tässä vaiheessa assosiaatiosopimus EU:n ja Israelin välillä tulee purkaa, kahdenväliset suhteet jäsenmaiden ja Israelin välillä tulee jäädyttää sekä siirtokuntatuotteiden pääsyä markkinoille on rajoitettava. Suomen on myös lopettava asekauppa Israelilaisten aseyhtiöiden kanssa”, hallituspuolueiden nuorisojärjestöt toteavat.

Tarvitsemme miehityksen sijaan pyrkimystä demokratiaan ja rauhaan. Toimimattomuus tässä hetkessä on piittaamattomuutta kansainvälisestä oikeusjärjestelmästä sekä käynnissä olevasta humanitaarisesta katastrofista Palestiinan alueella.