Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL aloitti tänään maanantaina kahden päivän lakon. Lakko on protesti hallituksen ehdotusta vastaan, jossa irtisanomissuojaa heikennettäisiin alle kymmenen työntekijän yrityksissä. Lakko vaikuttaa muun muassa koulujen ja vanhainkotien ruokapalveluihin.

RKP-nuorten puheenjohtaja Christoffer Ingo kritisoi lakkojen järjestäjiä politiikan tekemisestä lasten kouluruoalla.

– Minäkin vastustan hallituksen politiikkaa, mutta liittojen toimet lyövät pahasti yli. Koululaiset ja vanhukset ovat syyttömiä hallituksen politiikkaan ja heidän kärsimys lakossa on täysin liittojen omaa syytä, sanoo Ingo.

RKP-nuoret peräänkuuluttaa poliittisten lakkojen parempaa sääntelyä. Liitot lakkoilevat yhä useammin päivänpolitiikkaa vastaan, joissa kiistojen ulkopuoliset yritykset ja kansantalous kärsivät. RKP-nuoret kannattaa Ruotsin kaltaista poliittisten lakkojen lainsäädäntöä Suomeen.

– Ruotsi on rajannut työajalla tapahtuvia poliittisia mielenilmauksia muutamaan tuntiin. Poliittinen mielenilmaus on perusoikeus, mutta sitä ei tulisi käyttää lasten kouluruokailun kampittamiseen. Tyytymättömyys hallitukseen on kohdennettava hallitukseen, eikä koululapsiin ja vanhuksiin, sanoo Ingo.

Ingo kannustaa kaikkia hallitukseen tyytymättömiä aktivoitumaan ensi kevään eduskuntavaaleissa.

– Äänestäminen on tehokkain tapa muuttaa päivänpolitiikkaa, sanoo Ingo.