RKP-nuoret haluaa että seuraava hallitus uudistaisi tupakkapolitiikkaa ja että Suomi hakee erillislupaa nuuskan myynnin sallimiseksi. RKP-nuorten puheenjohtaja Christoffer Ingon mukaan tavoite savuttomasta Suomesta ei ole mahdollinen, jos nuuskan matkustajakohtaisia tuontirajoja lasketaan entisestään. Sosiaali- ja terveysministeriö on ehdottanut tuontirajan madaltamista nykyisestä yhdestä kilosta sataan grammaan.

– Tupakka on nuuskaa huomattavasti isompi kansanterveysongelma. Nuuskapolitiikasta on tehtävä paljon sallivampaa, jos Suomi on tosissaan tavoitteessaan savuttomasta yhteiskunnasta, sanoo Ingo.

Suomessa käytävän laittoman nuuskakaupan arvoksi on arvioitu noin 50 miljoonaa euroa vuodessa, mutta valtio saa tuloja nuuskasta ainoastaan määräämällä jälkiveroja kiinni jääneille myyjille.

– Nuuskan myynti tulisi sallia Suomessa ja siitä syntyvät verotulot käyttää hoidon järjestämiseen. Nuuska ei ole vaaratonta, mutta kansanterveyden kannalta on paljon tärkeämpää kitkeä tupakointia, ei yksilön mahdollisuutta tuoda pieniä määriä nuuskaa omaan käyttöönsä.