RKP-nuorten politiikka

Haluamme työskennellä monikielisen ja monikulttuurisen Suomen puolesta.

Haluamme rakentaa Suomea joka tukee talouskasvua, yrittäjyyttä ja jolla on maailman paras koulutus kaikilla asteilla.

Haluamme tehdä ekologisesti kestävää politiikkaa ja vaalia luonnon monimuotoisuutta. Toimimme sekä maaseudulla että kaupungeissa. Meidän Suomemme on kansainvälinen ja osa sekä Pohjoismaita että Eurooppaa. Emme koskaan tingi ihmisoikeuksista – uskomme tasavertaiseen ja liberaaliin Suomeen.

Liberalismi

Liberalismi on politiikkamme kulmakivi. Mielestämme kaikkien tulee saada elää elämäänsä haluamallaan tavalla, niin kauan kun he eivät sorra tai vahingoita muita. Liberalismi tarkoittaa meille mahdollisuuksien tasa-arvoa hyvään elämään, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta, etnisyydestä, uskonnosta, kehitysvammasta tai muusta taustasta riippumatta.

Kaikki poliittiset päätökset tulee mielestämme tehdä tavalla joka edistää ihmisen vapautta ja mahdollisuuksia hyvään elämään. Ihmisten erilaisuudet on otettava huomioon jotta kaikki voisivat olla tosiasiallisesti vapaita. Siksi edistämme avointa ja suvaitsevaa yhteiskuntaa joka ottaa huomioon kielellisen ja sukupuolten tasa-arvon sekä edistää vähemmistöjen oikeuksia.

Ympäristö & maatalous

Ilmastonmuutoksen torjuminen on aikamme tärkein haaste. Terve maapallo on edellytys toimivalle yhteiskunnalle ja hyvälle elämälle. Haluamme että Suomi näyttää johtajuutta ilmastotyössä ja että Suomesta tulee pitkällä aikavälillä päästöneutraali maa. Haluamme että Suomi toimii täysin uusiutuvalla energialla vuoteen 2050 mennessä. Mielestämme politiikalla on ratkaiseva asema ympäristöystävällisyyden edistämisessä. Siksi haluamme muuttaa verotusta vihreämmäksi, jossa ympäristölle haitallisen toiminnan verotusta kiristetään ja työn verotusta kevennetään.

Ekologisen ja lähituotetun ruoantuotannon edistäminen on yksi tehokkaimmista ilmastoteoista. Haluamme että kotimaisen ruoantuotannon edellytykset turvataan, että
julkinen sektori suosii lähituotettua ruokaa kilpailutuksissa ja että tuottajien mahdollisuuksia myydä tuotteita suoraan kuluttajille helpotetaan.

Koulutus

Laadukas koulutus on Suomen valttikortti. Hyvä yleissivistys antaa yksilölle perustan itsenäiseen elämään ja yhteiskunnan korkea koulutusaste Suomelle mahdollisuuden pärjätä kansainvälisessä kilpailussa.

Haluamme palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden jotta kaikki lapset saisivat hyvän alun koulutuspolulle. Haluamme palkata lisää turvallisia aikuisia kouluihin, jotta kaikki oppilaat tulisivat nähdyksi. Haluamme tehdä toisesta asteesta tosiasiallisesti maksuttoman, jotta kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet jatkaa opintoja peruskoulun jälkeen. Korkeakoulutuksen perusrahoitusta on nostettava ja opiskelun on oltava jatkossakin maksutonta, jotta kaikilla olisi mahdollisuus toteuttaa unelmiaan.

Työllisyys- ja talouspolitiikka

Toimiva markkinatalous joka luo työpaikkoja on hyvinvoivan yhteiskunnan perusta. Työ ja yrittäjyys sekä kehittää yhteiskuntaa kokonaisuutena että luo merkityksellisyyttä sen tekijöille.

Työnteon tulisi aina olla kannattavaa. Siksi haluamme uudistaa sosiaaliturvaa tavalla joka tekee järjestelmästä joustavamman, keventää työn verotusta ja helpottaa uusien työntekijöiden palkkaamista. Yhteiskunnan tulee samalla tukea työn ulkopuolella olevia riittävästi.

Mielestämme kaikilla tulisi olla tasavertaiset mahdollisuudet työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Siksi haluamme uudistaa vanhempainvapaajärjestelmää tavalla jossa kaikki vanhemmat saavat aikaa lastensa kanssa ja tasavertaiset mahdollisuudet työelämään.

Suomi tarvitsee kaikkien panoksia, ja itsensä toteuttaminen työelämässä tulisi olla mahdollista yhä useammalle. Siksi haluamme parantaa osatyökykyisten mahdollisuuksia saada työtä ja nostaa työllisyysastetta kaikissa ikäluokissa.

Kansainvälisyys

Kansainvälinen yhteistyö on Suomen kaltaiselle pienelle maalle paras keino vaikuttaa maailmanpolitiikkaan. Mielestämme Suomen tulee istua kaikissa pöydissä, kuten EU:ssa ja YK:ssa, joissa tehdään maailman kehitykselle tärkeitä päätöksiä. Suomen tulee mielestämme edistää maailmanpolitiikassa vakautta ja ihmisoikeuksia, yhteistyössä muiden demokraattisten maiden kanssa.

Suomi ei elä tyhjiössä – kansainvälinen työ turvallisen maailman puolesta edistää turvallisia paikallisyhteisöjä myös Suomessa. Me haluamme että Suomi kantaa globaalin vastuunsa kasvattamalla pakolaiskiintiötä ja korottamalla kehitysapua prosenttiin bruttokansantulosta. Suomen väestö vanhenee nopeasti ja tarvitsemme myös työperäistä maahanmuuttoa hyvinvointivaltion turvaamiseksi.

Kaupunki- ja maaseutupolitiikka

Suomi tarvitsee elinvoimaista maaseutua ja saaristoa sekä kasvavia suurkaupunkeja, jotta kaikki voivat löytää itselleen paikan jossa toteuttaa unelmiaan. Kaupunkeja ja maaseutua ei tule asettaa vastakkain, vaan yhdessä ne muodostavat maan jossa jokainen voi löytää itselleen viihtyisän lähiympäristön.

Haluamme edistää dynaamisia kaupunkeja joilla on elävä kaupunkikulttuuri, riittävästi luontoalueita ja kaupunkisuunnittelua joka kitkee asuinalueiden eriytymistä. Yrittäjyyden mahdollisuudet on turvattava myös maaseudulla. Haluamme tukea ympäristöystävällisten innovaatioiden kehittämistä, esimerkiksi biotalouden saralla, ja turvata lähipalveluiden saatavuuden myös maaseudulla. Maaseudun elinvoimaisuuden kannalta on tärkeää turvata maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.

Poliittinen ohjelma

Poliittinen ohjelma on RKP-nuorten tärkein poliittista linjaa ohjaava dokumentti. Poliittista ohjelmaa päivitetään järjestön vuosikokouksessa joka toinen vuosi, ja kaikilla jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa ohjelman sisältöön kokouksessa. Poliittisen ohjelman lisäksi RKP-nuorilla on sektoriohjelmia jotka käsittelevät tiettyjä politiikan osa-alueita.